sunnuntai 29. joulukuuta 2013

perjantai 27. joulukuuta 2013

Mitä kanimme syö?

Tässä postauksessa kerron mitä kanimme syö ja kuinka paljon. Itseäni ainakin kiinnostaa miten jonkun toisen ihmisen kani/kanit syö joten jospa jotakin kiinnostaisi miten meidän kanimme syö! Jos teillä tulee kysymyksiä meidän kaniemme ruokintaan liittyvään kysy kysymyksesi kommenteissa ja vastaan mielelläni!


Molemmat kanimme syövät yhteisestä ruokakupista joka aamu yhteensä noin neljä teelusikallista pellettejä.


Illalla on tuoreruuan vuoro, jolloin ne saavat monipuolisesti erilaisia tuoreruokia. Alhaalla näätte tavallisimpia tuoreruokia joita annan kaneille.


Siemenseos on meidän kanien mieleen, mutta en anna sitä usein. Kun kanit saavat siemenseosta annan pari teelusikallista sitä. Olen ottanut oston jälkeen siemenseoksesta ns. herkut pois.


 'Herkkulaatikossa' meillä on kuivattuja banaanilastuja, Johanneksen leipäpuuta yms. Näitä siis olen kerännyt siemenseoksesta koska pidän niitä kanien herkkuina.



Meillä on myös Freddy herkkurenkaita joita kanimme saavat joskus kun ne tekevät esimerkiksi tempun tai jos haluan hemmotella niitä herkkupäivänä.



Sama pätee näissä Freddy herkkutikuissa.


Jyrsittäväksi/syötäväksi myös tarjoamme siementankoa, mutta se on hyvin harvinaista herkkua.


Tämä ei varsinaisesti liity postaukseen, mutta kävin eilen hakemassa paketin josta minulle tuli tälläinen kännykkäkuori:



Kuori on ostettu H&M:stä, täältä.
Seuraava postaus tulee luultavasti 29.12 jolloin postaus ei liity kaneihin vaan uuteen perheenjäseneen! Se mikä eläin on kyseessä saatte tietää vasta silloin! Jos sulla on epäilys mikä eläin on kyseessä vastaa kyselyyn ja kirjoita se myös kommentteihin. Nähdään!

torstai 26. joulukuuta 2013

Virikeideoita...

Mooii! Tänään heti aamulla lupasin itselleni, että teen teille virikeideoita-postauksen. Mulla oli tänään tosi paljon ideoita, mutta unohdin ne päivän myötä, joten tässä postauksessa näytän vain neljä eri virikettä. Toivottavasti tykkäätte, koska yritin panostaa kuviin yms.

Vessapaperipallo

Tähän virikkeeseen tarvitset vessapaperirullan ja sakset.
Tätä en ole itse keksinyt, ja luulen, että moni tietää tämän virikkeen mutta ajattelin sen kummiskin tehdä.


Leikkaa rullasta 4-5 suikaletta (riippuu kuinka paksuja teet)


Kokoa ne palloksi tähän tapaan.


Voit heittää pallon häkkiin ilman mitään herkkuja, mutta "herkkupäivänä" voit lisätä muutamia herkkuja tai päivittäisestä pellettimäärästä pellettejä.



Vessapaperirulla

Hahah, en keksinyt tälle virikkeelle omaa nimeä.
Tarvitset taas vessapaperirullan (miksei talouspaperirullan (sekin käy)) ja sakset.


Leikkaa rullaan kaikennäkösiä reikiä tai yhden reiän, päätä itse.


Taita päät.


Laita rullaan päivittäisestä pellettimäärästä pellettejä tai herkkuja.


Heinäteline/salaattiteline

Tähän virikkeeseen tarvitset lankaa, sakset ja talouspaperirullan.


Leikkaa rullaan reikiä vain toiselle puolelle taikka molemmille puolille.


Leikkaa 'viilto' rullan päähän jotta lanka pysyy siinä, eikä rulla pyöri. (Pysyttekö vielä kärryllä, haha?)


Lopputulos pitäisi näyttää tältä!


Roikkuva 'lelu'

Tähän voit itse valita tarvikkeesi, mutta tarvitset ainakin sakset ja lankaa.


Lopputulos voi näyttää ihan erillaiselta, tai ehkäpä samalta, mutta toivottavasti tajusitte idean!



keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Joulutunnelmia...

Moikka moi! Eilen oli joulu ja me vietettin se perheen kesken. Ei tuntunut kyllä kovinkaan jouluiselta kun katsoi pihalle. Meillä kävi myös joulupukki tuomassa paljon lahjoja jotka olivat todella tarpeelisia! Itse en kovin monta lahjaa saanut, mutta ei se minua ollenkaan haitannut. Tärkeintä mielestäni on perheen kanssa yhdessäolo, syöminen ja elokuvien/ohjelmien katselu! Katsoitteko muuten Lumiukko elokuvan? 




Kanien joululahjat:
Freddy siementankoja, Freddy herkkurenkaat, Freddy herkkutikut ja Freddy pelletit.
(Olin aukaissut jo ennen kuvien ottamista pellettipussin)




Joululahjaksi sain paljon suklaata! 


Yksi joululahjoistani, Kånken reppu.


Leivottiin, paistettiin ja koristeltiin paljon pipareita!
Huonolaatuinen kuva siksi koska otin tämän illalla, pahoitteluni siintä.


Felix 


Kävin hakemassa metsästä kaneille kuusenoksia ja koivunoksia.

Seuraava postaus ilmestyy jo huomenna tai parin päivän kuluessa. Ehdotelkaa minkälaisia postauksia tekisin tulevaisuudessa. Haluan toteuttaa myös teidän toiveita!

maanantai 23. joulukuuta 2013

Nellin kanssa touhuilua...

Ilmoitan tässä alussa jo, että en tee jouluisia virikeideoita kaneille-postausta. Muhun nimittäin iski kauhea laiskuus, ja en jaksanut kaivaa edes saksia esille. Ensi vuonna tai jopa tänä vuonna on kummiskin tulossa virikeideoita-postaus kun sitä ollaan toivottu paljon! Asiasta toiseen..
Tänään sain otettua Nellistä kuvia ja suurinosa niistä onnistuikin. Neiti oli kauhean utelias tarkkailemaan/katselemaan mitä minä tein ja pyöri jaloissa koko ajan. Ihmettelin hetken Nellin käytöstä, mutta kai se on aivan normaalia? Hahah.





Onkos sulla jotain mulle?



Anna, anna, anna herkku!



Pihalla on aivan masentava keli.. Vettä sataa ja lumet ovat melkein sulaneet..


Itse tekemäni pörrösukat ovat aivan ihanat jaloissa. 
 
Oletteko te muuten ostaneet kaneillenne joululahjoja? Mitä? 

lauantai 21. joulukuuta 2013

Ulkoilua Felixin kanssa & joulufiilistelyä!

Käytiin tänään nopeasti Felixin kanssa ulkona ja siintähän se piti todella paljon. Loikki paikasta toiseen ja pysähty vaan pari kertaa putsaamaan tassujaan. Me ei kauheesti ulkoiltu, koska ulos tuli pimeää ja mulle tuli kylmä. Joo, en osaa vieläkään pukeutua lämpimästi.. Mutta siirrytään kuviin!


Ekassa kuvassa laitoin valjaat Felixille.


Toisessa Felix sai rapsutuksia, koska Felix osasi olla niin hienosti sylissä.



Silityksiä ja rapsutuksia lisää.. Näyttääpä mun käsi isolta!
Ja nyt siirrytään näihin surkeisiin kuviin.. Mikään kuvista ei onnistunut koska ulkona oli pimeää! Arvaa kuinka paljon ärsytti.




Eipä sitten enempää näitä kuvia! Hahhah.
Mutta loppuun vielä joulufiilistelykuvia!




Ennen joulua on tulossa vielä jouluisia virikeideoita kaneille (jos ei tule mitään muuta menoa).
Enää kolme päivää jouluun!  Jee!